Posted by Veikko
![]()
on 9/6/2005, 1:53 am, in reply to "Onpas täällä hiljaista"
Tuo äskeinen oli viimeinen viesti Annalta ja Mirjalta noin vuoden takaa. Nyt meidän olisi yhdessä tuumittava, mitä voisimme tehdä Tekstiverstaan aktivoimiseksi uuteen kukoistukseen.
Kirjoituksistanne olen ollut huomaavinani, että alkuaikoina toiminta oli vilkasta, kunnes yhtäkkiä syntyi ns. "luova tauko". Tällaiset tauot ovat aina vaarallisia ja ne passivoittaa myöhemmässä vaiheessa ajatukseen: "keksin jotain huomenna."
Koska olen uusi tulokas joukossanne, en vielä ole täysin mukana kuvioissanne, mutta lupaan ainakin yrittää parhaani yhteisen viihtyvyytemme alttarilla, skikäli kun aktiivisuutta löytyy. Itse olen valmis kirjoittamaan kaikista asioista ja tapahtumista. Minulla ei ole luurankoja kaapissa, eikä mikään aihe ole minulle vieras tai tabu keskusteltavaksi. Mitähän jos keksisimme jotain yhdessä?
Vielä yksi idea: Olisiko mahdollista joskus lähitulevaisuudessa, että joskus pitäisimme yhteisen palaverin jossain, vaikka Helsingissä tai lähiympäristössä. Itselläni o vaikea liikkua nivelreumani vuoksi, mutta ei kai se kuitenkaan voi estää kokoontumista paikassa, jossa myös liikuntavammainen voisi selvitä. Olisiko ideallani kannatusta? kirjoittakaa tähän tai vieraskisrjaan, taikka mihin tahansa tekstiverstaassa.
Veikko
Message Thread:
![]()
« Back to thread