Posted by valtteri
![]()
on 30/9/2003, 12:52:45
Board Administrator
Irie!
Kuten aiemmin jo on tullut todettua, toiminta Jatavin kanssa alkaa olla lopuillaan, tuleva levy "Juurikasvua" sekä mahdollinen mukanaolo tulevalla suomalaisen bassokulttuurin kokoelmalevyllä ovat työn alla mutta näiden lisäksi toimintaa tuskin tulee enää muussa muodossa kovin aktiivisesti olemaan. Suurinpana syynä tähän se, että soittajien tiet haarautuvat eri suuntiin eikä tunnu oikealta jatkaa samalla nimellä ja olomuodolla kun veljiä puuttuu vierestä. Mitään eripuraa tai muutakaan dramatiikkaa ei asiaan liity, päätös on tehty Rakkauden ja yhteisymmärryksen vallitessa.
Uusi projekti Valohallitus on kuitenkin jo melko hyvässä vaiheessa, mutta vielä tarvitsisi riveihin vahvistusta. Isoin aukko on bassonvarressa, eli nyt peräänkuulutankin Oulun seudulla asustelevia basisteja joilta löytyy rinnasta suuri sydän täynnä suurta rakkautta koko luomakuntaa kohtaan. Enempiä tuntomerkkejä en osaa enkä haluakaan alkaa esittämään ettei mene ihan seuranhakuilmoitus-linjoille tämäkin, tuosta pitäisi kyseisen ihmisen itsensä tunnistaa mikäli on tunnistaakseen. Ensiyhteys syntynee parhaiten sähköpostitse osoitteesta jatavi@webinfo.fi. Katsotaan mitä tapahtuu. Blessed.
Message Thread:
![]()
« Back to thread