
Posted by Nina Menna on January 30, 2004, 9:15:13 Ajatelkaas asiaa koiran kannalta; koira on tiiviissä laumassa elävä eläin, jolle laumasta eroon joutuminen on merkinnyt kuolemaa. Ei siis ihme, että osa tämän päivän koiristamme ei kestä yksinoloa, jollei niitä jo pikkupennusta lähtien ole opetettu olemaan yksin. Sitten vielä yksi tärkeä seikka; kukaan ei pysty tämän palstan kautta kertomaan seikkapeärisiä juuri tämän koiran ja omistajan tilanteeseen sopivia ohjeita: ottakaa yhteyttä käytösterapiaa tekevään henkilöön, joka osaa kertoa miten juuri tämän kyseisen koiran (ja omistajan) ongelmaa tulisi hoitaa! Käytösterapia suunnitellaan koiran ja omistajan henkilökohtaisen tapaamisen ja haastattelun jälkeen. Tähän kuluu lyhimilläänkin yli tunti aikaa, joten minkään pikaohjeiden antaminen kirjallisesti ei ole mahdollista tai tietysti on, mutta niistä ei välttämättä ole mitään hyötyä. Vastauksen alussa olen selvittänyt perusperiaatteet, joilla terapia voidaan jossakin tapauksessa toteuttaa.
80.222.12.164
Koiran eroahdistus on sukua ihmisen paniikkihäiriölle. Koiran ja omistajan välillä vallitsee "läheisriippuvuus", joka tulee katkaista harjoittelemalla erossa oloa. Tämä voidaan aloittaa esim. ulkona tehtävillä piiloleikkiharjoitteilla, joissa koira joutuu olemaan omistajastaan erossa ensin vain muutaman sekunnin ja aikaa pidennetään vähitellen. Kun harjoitteet ulkona alkavat tuottaa tulosta, siirrytää sisätiloihin. Koiralle opetetaan, ettei omistajan poistuminen ole maailmanloppu, vaan omistaja tulee aina takaisin. Kun koira pysyy jonkin esteen takana noin 30 min huutamatta omistajan perään, voidaan aloittaa ovesta poistumisharjoitukset. Kuten huomaatte, terapian tekemiseen voi kulua paljon aikaa, jona koiraa ei voi jättää yksin ollenkaan. Terapia on siis tehtävä esim. pitkänä loma-aikana. Lisäksi voidaan tarvita lääkitystä yms. apukeinoja.
Message Thread:
![]()
« Back to thread