
Posted by Paula on January 29, 2004, 9:25:56 Viime aikoina olen pitänyt koiria mukana paljon tallilla, jossa porukkaa ja rapsuttajaa riittää. Mutta auta armias jos erehdyn sitomaan Nanan johonkin ja poistumaan metrin päähän niin huuto on kuin vanhalla saranalla! Hyvällä ja pahalla on yritetty: kieltäminen nätisti ja kovasti tehoaa n. 5 minuuttia ja sitten ulina alkaa uudestaan. Toisinaan koira käy nukkumaan, jos äänet hiljenevät ympärillä, mutta lähes poikkeuksetta ulisee kaiken valveilla olo aikansa. Kun joku perheestämme on kotona, ei ole mitään ongelmaa. Olemme yrittäneet jättää kaiken ylimääräisen paapomisen jo pois ja huomioida koiria vain silloin, kun ne ovat omissa oloissaan ja rauhassa. Tuo on hieman rauhoittanut tätä yhteiseloa, sillä Nana on ollut erittäin aktiivinen pakkaus ja meillä on ollut hänen kanssaan eräänlaisia johtajuuskiistoja aikaisemmin. Mutta eroahdistukseen ei tunnu olevan vaikutusta. Mitähän tässä vielä voisi kokeilla? Koira on sijoituksessa, eikä ole siis kiva kasvattajallekaan, jos koira kiljuu sen koko "lapsivuodeajan".
62.197.184.15
Hei!
Meillä alkaa olla jo ongelmaksi asti tuota eroahdistusta! Ei riitä, että reilun vuoden ikäinen Nanamme huutaa, jos sen telkeää johonkin (esim. näyttelyhäkissä saattaa ulvoa useamman tunnin). Se huutaa myös, jos joutuu esim. treenikentällä 2 metriä kauemmaksi minusta. Uusin juttu on ollut 1-vuotiaan tyttäremme pehmolelujen, riepujen ja vaatteiden kuljetteleminen PINNASÄNGYSTÄ, joka on tiiviisti seinän vieressä niin ettei pitäisi olla kuin yksi reitti hakea sieltä tavaroita. Lisäksi koira tuhoaa kaiken hampaisiin sopivan irtaimiston mitä ulottuville on jäänyt, myös keittiön pöydältä. Likapyykkiä tykkää myös levitellä.
Message Thread:
![]()
« Back to thread